Tässä blogissa kerron k-popista ja elämästäni sen kanssa. Blogista yritän tehdä mahdollisimman monipuolisen ja sellaisen, minkä juuri te haluaisitte (;

perjantai 11. tammikuuta 2013

Hey, I'm Mr Simple

Terse vaan kaikille, jotka eksyivät lukemaan blogiani. Olen todella yllättynyt, jos luet tätä, sillä blogini laadusta en lupaa mitään. Kuten huomaatte, aloitukset ovat aina hankalia ja tönkköjä, mutta älkää välittäkö siitä. Tänään olen maanut koko päivän sängyllä katsoen ostoskanavaa ja ollut koneella. Mutta minun oli pakko lähteä jopa kilometrin kävelylenkille, koska jääkaapista ei löytynyt ruokaa. Eli lidlissä kävin ostamassa kanasalaattia ja vanukkaan, nams. Ei ehkä hirveän terveellinen ruoka, mutta minulle kelpaa. Aloitan tämän ensimmäisen tekstin kirjoittamisen vain kertomalla päivästäni ja esittelemällä itseni. Myöhemmin tänään päätin tehdä videopostauksen, jossa kerron enemmän itsestäni ja siitä, mistä blogissani on idea. Toivoisin, että kertoisitte ideoita, joita haluatte blogissani olevan. Esim. huonepostaus, vaatepostaus, videopostaus yms.. Sillä itse tarvitsen todella paljon muiden ideoita, koska oma tyhjä pääkoppani ei oikein toimi. Ja huomiona nyt vain, että kun ensi postaukseen tulee ehkä video, saatan mennä täysin lukkoon ja niin edespäin. Mutta joo, jos nyt kertoisin hieman itsestäni. Nimeni on Elina, olen 14 vuotias tyttö Etelä-Suomesta. Rakastan musiikkia, datausta, eläimiä ja frendejen kanssa olemista. Omistan maailman parhaat ystävät ja maailman ihanimman poikaystävän. Luonteeltani olen helposti lukkoon menevä, mutta silti yleensä energinen ja pirteä. Moni on sanonut, että juttuni ovat pelottavia ja outoja, niinkuin omasta mielestänikin. Harrastan joukkuevoimistelua ja joukkuekaverit ovat todella tärkeitä. Kouluun en hirveästi keskity, koska en vain jaksa, vaikka yritän tosissani. Olen silti yllättynyt hyvästä todistuksestani. Noniin, nyt aiheet taas eksyivät jonnekkin pusikkoon, mutta nyt ainakin tiedätte minusta aivan tarpeeksi.


Joo, nyt näitte järkyttävän ruman pärstäni..


Ja kyllä, olen addiktoitunut vakavasti pipooni ._.
Ja kaikkeen muuhunkin. Addiktoitumiseni (wtf?!) kohteena ovat esimerkiksi piponi, hymiöt, k-pop, One Direction, musiikki, dataus, voimistelu, ystävät, suklaa, oudot jutut, valokuvaus, oma lemmikki (käärme), eläimet, meikkaus, muoti, erilaisuus, sivusiilit (vittu, kun ei oo vielä omaa), hiustenvärjäys (TAHTOO), musiikkikanava, oma huone, julisteet, sisustus, mustat topit, värikkäät farkut, pehmolelut, koriste-esineet ja söpöt yöpuvut. Ja siinä oli vain osa, mutta en jaksanut kaikkea listata, ette olisi edes jaksanut lukea niitä xd


Juu, oon outo ja tiiän sen :D

Ja nyt soi: Super Junior - Mr. Simple



--------------

Eli, nyt olemme päässeet avauspostaukseni loppuun, josta tuli vakavan tönkkö, paska ja lyhyt. Laittakaa arvosteluita, toiveita ja muutakin kommenttia kommenttiboxiin, kiitos c: Muistattehan kumminkin pitää kommentit asiallisina ja rakentavina. Ja ulkonäöstäni ei tarvitse hirveästi kommentoida, tiedän nimittäin itse näyttäväni kuolettavan massalta lissulta, mutta sellaista minusta ei tulisi edes tekemälläkään. 

--------------


2 kommenttia: